Juoksu

Alkoi vuonna 1992. Oli huonossa kuntoon tuolloin. Alussa jaksoi juosta 200 metriä. ”Käryn” kanssa käytiin 6 km lenkkejä ja siitä tuli sitten tapa. Vuonna 1993 toukokuulla Oulussa oltiin ”Hegun” kanssa jo ensimmäistä kertaa kokeilemassa maratonia juosta. 2007 maaliskuun jälkeen harjoitteluni ollut epäsäännöllistä. 

Seuroja vuosien varrelta on ollut Aavu, LohKu ja nykyinen

1995 vuonna jo haaveena oli juosta 100 täyttä maratonia. Tämä ajatus tuli Tukholman maratonin paluu matkalla. Tokihan matkan varrella muitakin väli etappia on ollut. Kuten kolmen tunnin alitus, kaksi täyttä maratonia samana päivänä ja 100 km juostenkin.

Tämän hetkisiä tavoite on juosta Ruskamaraton 20 vuotta peräkkäin. Kahta vielä uupuu. 10.6.2012 Pohjolan Sanomat juttu.

Juttu radio Perämeren haastattelusta 6.6.2012   LINKKI

 

   

Kuva vuodelta 2005 Rovaniemi maratonilta                    Lenkin salaisuus

Juostut maratonit     Harjoittelu 2005        Pitkät lenkit 2005           

 

Muutama video kooste juoksu tapahtumista vuosien varrelta.

 

 

Hiihto

Nuorempaan hiihdin kilpaa 14 ikävuoteen asti. Loppui pitäjän mestaruuteen kun esittivät kilpailukieltoa seura vaihdossa tapahtuneiden epäselvyyksien vuoksi.  Sitten taisi sukset olla vintillä 15 vuotta kunnes aloin harrastaa uudestaan omaksi huviksi.  

Kuva 2005 vuodelta Tornedal loppet                                            Kuva 2008 Olos - Pallas väliltä

 

  

2008 Pallaksella hiihtelyä                                                                    2007 Juhannus hiihdot Kilpisjärvi